Tämän vuoden excursio -matkan tehtiin Pariisiin. Matkaan osallistui 32 EKK:laista ympäri Suomea.

Helteisessä Pariisissa nähtiin erilaisia keskustauudistuksia. Liikkuminen oli sujuvaa metrolla, vaikkakin joskus ahdasta, etenkin ruuhka-aikoina. Vuoden 2024 Olympialaisia odotellaan kuten vuoden 2024 Pariisin Maailmannäyttelyä. Suurtapahtumat tuovat aina paineen keskustakehittämiseen. Uusi ulkoreunan kehäraidelinjan pitäisi valmistua ennen olympialaisia (kehäraidelinjan pituus on yhteensä 200 km sekä 67 uutta modernia asemaa kauppapalveluineen, kokonaisbudjetti on 23 miljardia euroa). Liikkumista vuokrattavilla sähköavusteisilla potkulaudoilla ja kaupunkipyörillä vahvistetaan. Uusia lähiruokakonsepteja kehitetään sekä innovatiivista kaupunkivihreää tuodaan kaikkialle. Yhteisöllisiä kulttuuritapahtumia sijoittuu parhaille kohtaamispaikoille ja monikulttuurisuus pyritään hajauttamaan tasapainoisesti. Jo nyt Euroopan tiheintä asukastiheyttä kasvatetaan Pariisissa rakentamalla ylöspäin ja  keskusta-asumisen korkean hintatason hillitsemistä mietitään.

Tarkemman ohjelmarungon voit lukea täältä Excursio Pariisi 2018.

Categories: Ajankohtaista