Toiminnanjohtajatorstain torstain aloitusaihe oli raitiotie. Ratikkaraivo on laimennettu tehokkaalla tiedottamisella. Rakentaminen kestää vielä kolmisen vuotta: tiilenpunainen (ei pinkki) ratikka huristaa   Hämeenkatua 2021. Kaikki odottavat kuumeisesti ”rassea” pääkadulle.

 

Hankekehityspäällikkö, arkkitehti Minna Seppänen esitteli Tampereen viiden tähden keskustan kehittämistä. Se alkoi jo 2011. Suunnitelmaa voidaan jopa päivittää vuosittain. Kansi Areenoineen (15 000 yleisöpaikkaa) valmistuu jääkiekon MM-kisoihin 2022. Keskustan ytimeen rakentuu noin 70 metriä korkeita näyttäviä tornitaloja. Tampere Tunnetuksi ry on auttaa kehittämisyhteistyötä. Yhdistys kytkee mukaan kaikki tahot ja toimijat.

Suunnitelmien havainnollistaminen on tärkeää. Pienoismalli 1:1000 keskustasta on yleisön nähtävillä, animaatio keskustasta (taustamusiikki Lenni-Kalle Taipale) havainnollistaa tulevaa kaupunkirakennetta. Cave-virtuaaliluola auttaa suunnittelutyössä. Elinvoimalaskennat tehdään jopa kaksi kertaa vuodessa. Keskustelukulttuuri on nyt myönteistä. Siihen vaikuttaa Tampereen nuorekkuus ja yliopistokulttuuri. Ratikka tekee koko keskustasta yhden kauppakeskuksen. Rasse on vaakasuuntainen hissi. Tampereella halutaan asua – asukasmäärä nousee jo nyt 4000:lla vuosittain.

Projektisuunnittelija Henna Puiston käy vuoropuhelua ratikan rakentamisesta kivijalkayrittäjien kanssa. Tampereella sallitaan ”rosoisuutta ja elämänmakua”. On nuori kaupunki vrt. Helsinki ja Turku. Ratikka kulkee aikataulussa ja talousarviossa, mikä tärkeintä. Avattava linja (15 km) maksaa 235 miljoonaa euroa. Vaunut (19 kpl) 90 miljoonaa euroa. Ainutlaatuista koko Euroopassa: vain Dublinissa on vastaava hanke. Ratikkaraivo repesi 2017, josta media on kyllä nauttinut. On vaikuttanut keskustan saavutettavuuteen, mutta vain henkisellä tasolla. Tärkeintä on, että ratikka saadaan nyt nopeasti käyttöön.

Toiminnanjohtaja Riikka Töytäri kertoi Tampere Tunnetuksi ry:stä, joka on perustettu 1965 liittyen uusiin jouluvaloihin.  Ratinan kauppakeskus avattiin 19.4.2018. Se koostuu kolmesta eri rakennuksesta. Koskikeskuksen kanssa on ylivoimainen kauppakeskuskokonaisuus koko Hämeessä. Ratinan stadion on aivan kyljessä. Näin saavutetaan ”jäätäviä” synergioita. Tampere-passi oli etuvihkonen. Nyt se on puhdas mobiilisovellus. Lisää keskustan kauppojen ja ravintoloiden myyntiä.

Toiminnanjohtajatorstain iltapäivässä keskusteltiin parhaista vinkeistä, EKK:n tulevasta jäsenkyselystä, omaperäisistä joulunavausperinteistä, tapahtumatuottajan roolista kehittämisjohtamiseen, tapahtumien laadusta (jos ei toimi, niin ”poikki” vaan), totuus vs. mielikuvat, ”parempaa kaupunkikeskustaa kansalle, joka pimeydessä vaeltaa”, aikapulaa edes pohtia oman yhdistyksen tulevaisuutta, tori tuo ja vie resursseja, työ on usein ”tulipalojen” sammuttamista, jäätelömyynnin kiperä kilpailuttaminen…

Categories: Ajankohtaista