Vanhempi asiantuntija Prizztech Oy:stä ja vs. toiminnanjohtaja Mari Antikainen viihtyy Puuvillaan valossa ja tapahtumissa. Kauppakeskus on myös keskeinen näyttämö heinäkuun Suomi Areenalle. Puuvilla valovoimaistaa Porin keskustan, vaikka välissä virtaa Kokemäenjoki.

 

Blogisti Pilvi Linna kyseli Mari Antikaiselta taustoja Porin (uhka)rohkealle kaupunkibrändille?

Porihan on tunnettu jo vuodesta 1966 Porin Jazzeista. Heinäkuussa vieraita oli lähes 300 000.  Ensi kesänä vähintään yhtä paljon. Pori näkyy heinäkuussa vahvasti medioissa niin Suomessa kuin jopa ulkomailla. Kansainväliset tähtiartistit täyttävät Kirjurinluodon konsertit. On Suomen suurin kaupunkitapahtuma. Poria tunnetaan ympäri maailmaa.

Omaperäinen kaupunkibrändi on osoittautunut loistavaksi. Sen mukaan ”Pori on todella outo ja ehdottoman uniikki”. Kaupunkibrändi on maailman ainutlaatuisin? Siihen kuuluu jopa oma unisex-tuoksu, jossa on Yyterin merituulta, Kirjurinluodon lehmuksia ja kauppatorin asfalttia heti sateen jälkeen.

Kaupunkibrändin syntyi yhdessä ja juurevassa yhteistyössä porilaisten kanssa.  Alkuideointiin osallistui yli 5000 porilaista. Kehittämisprosessi osallisti kaikkia jo alusta lähtien. Jokainen pääsi kertomaan Pop Up -mainostoimistolle oman mielipiteensä ja jatkomuokkaamaan alkuhahmotelmia.”Poris” avattiinkin kävelykadulle lokakuuksi. Nyt kerätään uusia ideoita porilaisilta keskustan kehittämisen. Kahdessa viikossa on jo käynyt parituhatta kävijää kertomassa oman mielipiteensä. Ideoitaan voi laputtaa seinälle tai piirrellä suoraan kuin vessan seinään.

Juuri osallistaminen on luonut Porin kaupunkibrändistä täysin erilaisen. Ja lopputulos on raikas. Se kuvaa myös hyvin porilaisia ja yleisesti porilaisuutta. Kaupungin asukkaat ovat juuri tällaisia: ”Ranteet auki ja baanalle”. Olemme Porissa siten erittäin ylpeitä omasta kummallisuudestamme. Viestii vahvasta itsetunnosta.

Onko Porin oudon kaupunkibrändin voittanutta? Oliko sen salaisuus ”empatisoivassa” prosessissa?

Ovatko suomalaiset kaupunkibrändit yleensä liian viherharmaita?

Categories: PilviLinna

fiFinnish
fiFinnish