Turun Ydinkeskustayhdistys ry:n toiminnanjohtaja Heli Järvelä aloitti työssään ”Keskellä Turkua” 1.12.2019. Järvelä on markkinointiviestinnän ammattilainen ja toiminut myös yrittäjänä. Hän on ollut ideoimassa uutta kampanjaa Suomen keskustoille.
Koe kaupunki ja sen ainutlaatuinen keskusta -kampanja
Blogisti Pilvi Linna kyseli Heli Järvelältä valtakunnallisesta keskustojen markkinointikampanjasta.
Kampanja käynnistyy syyskuun puolessa välissä. Sillä halutaan kääntää kuluttajien katseet oman seudun kaupunkeihin ja keskustoihin. Tavoite on rohkaista väkeä viihtymään keskustojen ravintoloissa, kahviloissa sekä paikallisissa kivijalkojen erikoiskaupoissa. Mukaan kampanjaan toivottiin jokaista Suomen keskustayhdistystä ja/tai kaupunkiorganisaatiota. Kollektiivina saadaan taloudellista hyötyä sekä lisänäkyvyyttä.
Mikä on kampanjan aikataulu ja sisällöt?
”Koe kaupunki -kampanja alkaa maanantaina 14.9. Mukana on peräti 19 kaupunkikeskustaa ympäri Suomea. Mediatiedotteet lähtevät liikkeelle, somekampanjat käynnistyvät, alueellista näkyvyyttä tulee jopa televisioon. Koe kaupunki ja sen ainutlaatuinen keskusta -kampanja sopii täydellisesti kaikille Suomen kaupungeille. Kampanjailmeessä on puhekuplamainen sydän. Sen monivärisyys kertoo elävästä, monivivahteikkaasta ja kerroksellisesta kaupunkikeskustasta. Hienon kampanjan eri elementtejä kaupungit ja sen yritykset voivat hyödyntää monipuolisesti omissa markkinoinneissaan. Tullessaan keskustaan jokainen voi kokea erilaisia asioita. Kampanja soveltuu siten niin isoihin kuin pieniin tapahtumiin. Turku toteuttaa televisiokampanjan. Viikon päästä on Turun päivä ja samalla julkaistaan Uusi Turku -lehti, jossa kerrotaan keskustauudistuksista”.
Mistä idea valtakunnalliseen yhteiskampanjaan?
”Korona synnytti jotain hyvääkin. Kesänkorvalla keväällä toiminnanjohtajien facebook-ryhmässä aloimme miettiä, mitä yhdessä voisimme tehdä ja miten me voisimme auttaa kaupunkikeskustoja. Aloimme yhdessä suunnitella, mitä se voisi olla, miten sen voisi toteuttaa ja mikä siinä on se idea. Yhdessä aloimme tehdä toimeksiantoa mainostoimistoille, jotka ensin kilpailutettiin, ja niin homma saatiin käyntiin. Toiminnanjohtajiemme markkinointiryhmässä ovat aktiivisesti olleet mukana Tilla Martikainen Kuopiosta, Samuli Kansa Kotkasta, Sari Hagemeier Hämeenlinnasta, Salla Kytöharju Tampereelta ja Niina Härkönen Savonlinnasta.
Turun keskustan tulevaisuus?
”Tilanne Turun keskustassa on positiivisen odottava. Viime vuonna valmistui Wiklundin kortteli kattoterasseineen, Hansa-korttelikin uudistui jo, toriparkki valmistuu joulukuussa ja koko kauppatori uudistuu viimeistään keväällä 2022. Uusi Hamburger Börs -hotelli avautuu kauppatorin kyljessä noin vuoden päässä. On tapahtunut, tapahtuu parhaillaan ja tulee tapahtumaan. Turussa eletäänkin mielenkiintoista aikaa. Yrittäjätkin ovat myönteisen odottavalla kannalla”, Järvelä hehkuttaa.