Kaupunkipolitiikan neuvonantaja Eero Holstila on mukana aluekehittämisen konsulttitoimistossa MDI:ssä. Holstila on työskennellyt Helsingin tietokeskuksen johtajana, Culminatun Oy:n toimitusjohtajana ja Helsingin elinkeinojohtajana.

Holstila Hämeenlinnasta Palermoon

Blogisti Pilvi Linna kyseli Eero Holstilalta keskustojen kehittämisestä.

”Kaupunkien ja kuntien kannattaa aina muistaa, että ihmiset tekevät keskustat eläviksi. Kehittämisen pitäisi kohdistua 2020-luvulla siihen, että ihmiset löytävät keskustat. Tässä suhteessa kaupungeilla ei ole lyhyellä aikavälillä paljoa keinoja käytettävänään. Mutta niitä on”, Holstila aloittaa.

Kerro esimerkein?

”Vuoden 2020 huippuesimerkki on Helsingin kaupungintalon idea siitä, että juuri suuri Senaatintori muutettiin yhdeksi yhteiseksi ravintolaterassiksi. Esimerkillinen teko, joita jatkossa tarvitaan. Tärkeää on huolehtia siitä, että julkinen liikenne keskustaan toimii näin poikkeusaikanakin. Julkinen liikenne ei saa rappeutua. Palvelutasoa ei nyt saa ajaa alas”, Holstila painottaa.

Suomalainen esimerkkikeskusta?

”Hämeenlinnan keskusta on lähinnä sydäntäni. Sen ydinkeskustassa on kaupunkipolitiikan kannalta huikea potentiaali. Ydinkysymys on, miten pienillä teoilla voidaan saada suuria aikaan Hämeenlinnassa. Keinoja siellä on paljon käytettävissä. Jossakin muussa kaupungissa voi keinot olla jo käytetty”, Holstila tähdentää.

Ulkomainen esimerkkikeskusta?

”Palermon keskusta on mielenkiintoinen. Oli huikea kokemus ajaa henkilöautolla Palermon keskustan läpi, jossa ei tunneta kaista-ajoa, vaan liikenne velloo koko ajan. Joka hetki molemmissa kyljissä on kiinni Fiatit, jotka tunkevat ohi. On esimerkki siitä, miten ihmiset tekevät keskustan ilman vaikuttavia kaupunkisuunnitteluteoksia. Palermossa on pitkä historia alkaen arabeista ja normanneista jatkuen espanjalaisiin ja myös kuuluisine mafioineen. Palermo on kuitenkin kaikkien historian vaiheiden jälkeen päätynyt siihen, että se elää nyt ja hengittää vahvasti. Palermo on asukasluvultaan Helsingin kokoinen”, Holstila päättää.

Categories: PilviLinna

fiFinnish
fiFinnish