Helsingin Yrittäjät ry: toimitusjohtaja, juristi Tiina Oksala oli perustamassa EKK:ta vuonna 1997. Hän oli useita vuosia EKK:n valmisteluvaliokunnan puheenjohtajana ja on nyt EKK:n hallituksessa.

Oksala tukee keskustoja

Blogisti Pilvi Linna haastatteli Tiina Oksalaa keskustan kehittymisestä nyt Helsingissä.

”Korona on hiljentänyt merkittävästi Helsingin keskustaa jo ennen viimeisimpiä rajoitustoimia. Tuoreen matkaliikennedatan mukaan henkilömäärät ovat laskeneet ydinalueilla kolmasosaan verrattuna vuodentakaiseen. Kun ravintolat nyt joutuivat sulkemaan rajoitusten vuoksi ainakin kolmeksi viikoksi, niin se vähentää vielä lisää liikkujia. Tilanne on haastava Helsingin keskustan yritysten näkökulmasta.”

Kun korona selätetty?

”Vuoden päästä juhlitaan ulkona ja toivottavasti sisätiloissakin, kun korona on voitettu. Kunhan yritykset saavat sen verran yhteiskunnalta tukea, että pystyvät sinnittelemään vielä tämän kevään pahimman vaiheen yli. Tilanne helpottuu varmasti kesällä ja terassitkin voivat aueta. Syksyllä tilanteen pitäisi olla jo parempi.

Kolmas kustannustukikierros on aukeamassa huhtikuun loppupuolella kohdentuen useammalle yritykselle kuin aikaisemmat. Yrittäjäjärjestö on ollut voimakkaasti vaikuttamassa, että pienimmätkin yritykset voivat saada helpommin kustannustukea toimintaansa. Toivottavasti uusi tuki puutteistaan huolimatta kohdentuu nyt paremmin tarvitsijoille”.

Tämän keskustan haluaisin nähdä?

”Euroopassa kiinnostavat muun muassa Hollannin omaleimaiset kaupunkikeskustat. EKK:n opintomatka Rotterdam-Amsterdam-Delft kyllä innostaa…”

 

Categories: PilviLinna