EKK juhli Tårgetin Piazzalla 25 elävää toimintavuottaan elokuun viimeisenä päivänä. Turku Centerin toiminnanjohtaja Heli Järvelä oli tilaisuuden juontaja. Alkuun nostetiin yhdessä juhlakuohuvat.

Kaupunkisuunnittelujohtaja Timo Hintsanen korosti tervetulopuheessaan oman historian tuntemisen tärkeyttä kehitettäessä kaupunkia tulevaisuuteen. EKK:n palkintoraadin puheenjohtaja Aulis Tynkkynen kertoi perusteluja, miksi Turku sai keskustapalkinnon 2021. Samalla huomiota saivat myös Pietarsaaren (voittaja 2022) juhlaedustajat: kaupunginjohtaja Anne Ekstrand, kaupunkikehitysjohtaja Mika Hakosalo ja toiminnanjohtaja Ida-Marie Jungell.

EKK:n palkintoraadin jäsen Pasi Kauppinen korosti yhteistyön merkitystä kaikilla tasoilla ja kaikessa tekemisessä. EKK:n tutkimus- ja kehittämisvastaava Mikko Heikkilä kertoi selvitystyöstä, jossa tutkitaan yhteisterassien tulevaisuutta.

KeskustaTEKOkilpailuraadin puheenjohtaja Tero Lassila kertoi, että tekokilpailu on sulkeutumassa samana iltana. Ensimmäinen voittaja vuonna 2020 voitti Senaatintorin yhteisterassi. Vuosi sitten Vekara-Varkaus voitti.

Matti Mare on uusi kunniajäsenemme. Hän toimi EKK:n palkintoraadissa vuodet 1999-2020, joista 15 vuotta palkintoraadin puheenjohtajana. Mare on iloinen, tyytyväinen, ylpeä ja kiitollinen kunniajäsenyydestä. Hän kiittää kaikkia kunniajäseniä EKK:lle tehdystä pitkäaikaisesta ja sitoutuneesta työstä. Maren mukaan keskustojen kehittäminen on vaativaa ja sen johdosta keskustakilpailu on vaativa laji, koska siihen osallistuvien tulee oppia ja osata toimia muutoksessa, niin kuin EKK:n ja palkintoraadin, Mare tiivistää.

Categories: Ajankohtaista