Kaikkonen keskustassa

Puolustusministeri Antti Kaikkonen vieraili Uudenmaan maanpuolustuspäivässä Mäntsälän keskustassa. Jokaisella oli mahdollisuus tavata puolustusministeriä henkilökohtaisesti aivan kasvotusten ja vaihtaa pari sanaakin. Suomi on turvallinen maa turvallisine keskustoineen. Illaksi Kaikkonen siirtyi Tampereelle, jossa esiintyi suorassa televisiolähetyksessä. ”Elämäni biisi” -ohjelmassa hän paljasti itselleen tärkeimmän musiikkikappaleen miljoonalle suomalaiselle.

Puolustusministeri Kaikkonen kertoo: ”Uudenmaan maanpuolustuspäivä on tänään. Hienoa että ihmisiä on liikkeellä. Ajat ovat maailmanpolitiikassa tuuliset ja synkätkin. Jos hyvää hakee, niin suomalaisten kiinnostus turvallisuutta ja maanpuolustusta kohtaan on selvästi kasvanut. Suomi halutaan pitää turvassa. Ja Suomi pidetään turvassa.”

Categories: Ajankohtaista