Keskustelu Helsingin ydinkeskustasta kuumeni. Päivittäin sataa näkökulmia. Kukoistava menneisyys saattaa hidastaa kehittämiskiitoa.
Keskusta on kuin saarella. Kaikki ääripaineistuu nyt rautatieaseman ja Kauppatorin välisen ytimen ”ahtioon”. Asiakas-, työpaikka-, asukas-, läpiajo ja huoltoliikenne ei jäsenny. Kaupunki tarjosi paikkaan vielä kävelykeskustan laajentamista. Keskustatunneli ei toteutumattomana auta.
Miten kävelykeskustaa voi nyt vahvistaa, mutta yhtä aikaa kehittää ydinkeskustan saavutettavuutta kaikille liikkumismuodoille? Voiko pääsisältönä olla muuta kuin kaupat ja ravintolat? Voiko asumista lisätä merkittävästi myös ytimeen? Nämä ratkaisevat.
Ullanlinna toimii. Sen väestötiheys on jo YK:n suosituksen mukainen eli 15 000 asukasta neliökilometrille. Keskustalähiö on Suomen halutuin asuinalue neliöhintojen perusteella. Autovapaa elämä tuo euroja arkeen. Kivijalat ovat käytössä.
Asuminen peilaa suoraa elinvoimaa. Kaupat ja ravintolat tarvitsevat asiakkaita. Lähiasukkaat ovat siksi tärkeitä. Mitä enemmän he viettävät viipyilevää kaupunkielämää kotinsa ulkopuolella, sitä elinvoimaisempi oma kaupunkiympäristö on. Ihmiset ovat elävyys, yritykset elinvoima.
Korotusrakentamiseen olisi innostettava Helsingin ytimessäkin. Sillä ei juuri ole vaikutusta käytännön kaupunkikuvaan. Jäntevöityneessä kaupungissa ajallisetkin arkietäisyydet lyhenevät. Luonto ja ilmasto kiittävät.
Lumoava kerroksellisuus on kuitenkin Helsingin ydinkeskustan tulevaisuus. Sipistely ei auta. Eteläsatama janoaa jo ”guggenheimeja”. Aleksista voi jalostaa ympärivuotisen Suomen joulukadun. Espasta saa Euroopan satumaisimman valopuiston. Kauppatorikin tarvitsee nostetta. Elielinaukiokin on paljon vartija. Senaatintorinkin voi osittain kattaa tapahtumien näyttämöksi. Ruttopuistokin rokkaamaan. Keskuskadun valokate on vasta alkua.
Lumo tuo kaukaakin viipyilemään ydinkeskustassa.
Pokko Lemminkäinen
Valtakunnallisen Elävät Kaupunkikeskustat -järjestön (EKK) tj.
(alkuperäinen käsikirjoitus 16.11. HS julkaisuun)
