Tapiola Toimii ry:n tj. Emilia Lillandt-Mäkelä on yhtä hymyä valtakunnallisen keskustapalkinnon 2023 voitosta.

 

Tapiola voitti keskustapalkinnon

Valtakunnallinen Elävät Kaupunkikeskustat (EKK) ry palkitsi 3.5.2023 Tapiolan onnistuneesta keskustauudistuksesta.

Aikoinaan tyhjästä noussut ainutlaatuinen kokonaisuus oli kehittämishaaste sekä -vahvuus. Nimikilpailun voitti 1953 ”Tapiola”. Betoninen metsälähiö oheispalveluineen vahvisti suomalaisen kaupunkisuunnittelun maailmanmainetta. Panostuksia on nyt tehty miljardilla eurolla kehittämisen vielä jatkuessa.

Palkintoraadin puheenjohtaja Aulis Tynkkynen: Tapiolan keskustaa luonnehtii vilkkaus ja elinvoimaisuus sekä näkemyksellinen ja sitkeä kehittämistyö. Monikeskuksisen Espoon tunnetuin keskusta koki ison muutoksen herättäen voimakasta keskustelua. Metro oli ratkaiseva megatekijä. Se kytki Tapiolan luontevasti pääkaupunkiin, mielikuvienkin kannalta. Metsälähiöteema saattoi nyt jäädä hieman sivuun, mutta alkuperäinen, ikoninen maine jäi eloon.  

Espoo vastasi kehittämishaasteeseen näin mittavin toimin pyrkien kuitenkin samalla säilyttämään luonnonläheisyyden, kävelykeskustan ja arvokkaan arkkitehtuurin hienot piirteet. Heikintori ja Tapiontori kytkeytyvät tasapainoisesti Ainoan kauppakeskukseen uusine asuintaloineen. Kulttuurikeskuksen laajeneminen teatteritalolla yhteyksineen metrolle ja vanhan keskustaan toimii esimerkillisesti”.

Mika Hakosalo: ”Pietarsaaren ytimessä on yli 500 vuotta näkyvää historiaa, Tapiolassa on vasta 70…”

Mikko Heikkilä: Tapiola sisältää kaupunkisuunnittelun ja kiinteistökehittämisen kaikki näkökulmat”.

Pasi Kauppinen: ”Tapiola Toimii ry on koordinoinut yli 150 toimijan yhteistyötä jo 20 vuoden ajan.”

Katja Palonen: ”Uudistettu rohkeasti kasvaviin tarpeisiin, silti Puutarha-Tapiolan tunnistaa helposti”.

RAADIN LISÄKOMMENTTEJA

”Tapiola toimii kaikilla liikkumismuodoilla mahdollistaen tulevaisuuden kulttuuri- ja kiinteistöinvestoinnit”

”Eri mittakaavat ja aikatasot yhdistyvät taitavasti yhdeksi kokonaisuudeksi lähtien laatuasumisesta”

”Metsässä huojuvien ikimäntyjen keskellä on mukavaa asua”

”Keskustan esteettömyydessä, orientoitavuudessa ja ehkä pyöräpysäköinnin järjestämisessä on tekemistä…”

”Heikintorin uusi aktivoiminen pieteetillä on vielä työ alla…”

Categories: Ajankohtaista