Urbaria on Helsingin yliopiston yhteydessä toimiva kaupunkitutkimusinstituutti. Ensimmäinen askel otettiin jo 1998, mutta varsinainen Urbaria perustettiin 2018 keskittyen kaupunkitutkimukseen ja -opetukseen ratkaisemaan kestävän kaupungistumisen ja hyvinvoinnin haasteisiin. Päätavoitteena on on koota yhteen tieteidenvälistä kaupunkitutkimusta. Urbarian jäsenet muodostavat laajan ja monitieteellisen yhteisön, josta löytyy kattavasti huippuosaamista kaupunkien moniulotteisista ilmiöistä.
Blogisti Pilvi Linna haastatteli Helsingin Yliopiston kaupunkimaantieteen media-aktiivista professoria (jo vuodesta 2002) ja Urbarian johtajaa Mari Vaattovaaraa, joka haluaa itse kokea kaupunkiympäristöä mm. pyöräilemällä, jota on nyt vapusta lähtien harjoittanut yhteensä jo 4500 kilometriä.
”Juhlatilaisuuteemme oli nyt kutsuttu kaikki pitkäaikaisen kaupunkitutkimuksen kokeneet avainasiantuntijat. Juhlimme konkreettisesti sitä, että onnistuin neuvottelemaan usean vuoden ajan mm. silloiselta kaupunginjohtaja Jussi Pajuselta 2.7 miljoonan euron lähtörahoituksen. Ajatus oli se, että sen sijaan että eri kaupungit palkkaavat yhden tai kaksi tutkijaa, keskitettäisiinkin kaupunkitutkimus ja -kehittäminen yliopistolle lähtien ensin ongelmista ja sitten niiden ratkaisuista. Juhlaseminaarissa (4.11.2025) luennoitsijoina oli kansainvälisiä tutkijoita erilaisilla kaupunkitutkimusnäkökulmillaan. Itseä kiinnostaa aina uudet ihmiset ja uudet näkökulmat. Rahoitus jaettiin moninaisten tulokulmien mukaan saamiseksi”.
Miksi kaupunkimaantiede paras oppiaine?
”Kaupunkimaantiede on monitieteinen, jossa luonnontieteitä ja kulttuurimaantiedettä, mutta nekään eivät riitä. Jotta me ymmärrämme ongelmia ja että oikeasti saadaan aikaan parempi kaupunki, niin yksittäisen ihmisen näköala on rajoittunut. Nyt vasta alamme puhua monitieteellisyydestä. Ehkä se on taloudellinen niukkuus tai kriisifiilis, joka on eristänyt meitä erilaisiin lokeroihin.”
Hupenevien resurssien maailma ja kaupunkipolitiikka?
”Olen 20 vuotta kritisoinut suomalaista yhteiskuntaa kaupunkipolitiikan puutteesta. Haluan painottaa konkreettisia ja laadullisia tavoitteita, ja että miellä olisi visio ja näköala. Tavoitteet pidettäisiin irti keinoista, jotta me oikeasti voimme koetella kaikkia keinoja. Pyrittäisiin tavoitteeseen ja koeteltaisiin keinoja ja jopa kiivailtaisiin niillä”.
Mikä nyt puuttuu kaupunkikehittämisestä?
”Meiltä puuttuu laatu, eikä meillä ole laadullisia mittareita. Nyt mittarit kuvaavat vain väestömäärää ja kerrosneliömetrejä. Kaikki hakevat vain kasvua ja määrää, eivät laatua, eivätkä kokemusta. Kaupunkeja on kehitetty liikaa liikennejärjestelmän kautta sekä rakennusteollisuuden ehdoilla. Jopa Financial Times oli juuri sitä mieltä, että älkää rakentako kaupunkeja liikennejärjestelmien ja neliömuotoisten tonttien kautta, vaan ihmisten arkikokemusten kautta”.
Laatuko tärkeintä?
”Vain laatu ratkaisee ja laatua aivan kaikilla tasoilla. Ehkä hieman siis jotakin käpyläläisyyttä ja porvoolaisuutta. Tallinnan Rotermannin korttelit ovat superupeita. Tallinnassa on eleganssia sekä samalla rosoisuutta. Ja syntymäkaupunkini Stadin keskustakin on laadukas – itse olen jo viidennen sukupolven helsinkiläinen. Kaupunkikehittämisessä tärkeintä olisi määrittää laadun minimi, eikä koskaan alkaa kisailla sen alittamisella”.
