Arkkitehti ja tekniikan tohtori Anne Stenros on kosmopoliitti. Kasvoi lapsuutensa ja nuoruutensa innovatiivisessa Tapiolassa, joka oli oman aikansa kaupunkiutopia ja ainutlaatuinen koko Euroopassa. Opiskeli 1970-luvulla Oulussa arkkitehdiksi ja väitteli tohtoriksi TKK:ssa eli nykyisessä Aallossa. Arkkitehtiopintoja välissä myös San Franciscon UC Berkeleyssä. Design Forumin toimitusjohtajana 10 vuotta. Vuoden Hongkongissa johtamassa Hong Kong Design Centeriä nähden Kiinan kaupungit Pekingin sisäkorttelien historiallisista hutongeista moderneihin pilvenpiirtäjiin. Milanon huonekalumessut ja ennakoiva kaupunkielämä putiikkeineen ja ihmisineen olivat lähellä sydäntä jo nuoruudessa, 16-vuotiaasta alkaen. Hissiyhtiö Kone Oy:n ensimmäisenä muotoilujohtajana ja Helsingin kaupungin maailman ensimmäisenä muotoilujohtajana. Herttoniemenranta on nyt rauhan kotisatamansa.
Blogisti Pilvi Linna haastatteli arkkitehtia ja tekniikan tohtoria Anne Stenrosia Helsingin vanhassa kauppahallissa hänen kaupunkielämistään.
”Väitöskirjatyössäni jo huomasin, että kaupunkisuunnittelunkin keskiössä on paikkojen merkitys. Aloittelin väitöskirjatyöni hyvin abstraktilta tasolta opiskellessani Kalifornian yliopistossa Berkeleyssä, suorittaen toista arkkitehtitutkintoa vuosina 1983–1984. Kävelin San Franciscon katuja ylös alas kukkaiskansan ja Vietnamin veteraanien keskeltä ja istahdin lounastauolle. Silloin ymmärsin, että maailmassa on olemassa vain kahdenlaisia tiloja: on olemassa paikkoja ja niiden välissä oleva siirtymätila. Yksinkertaista. Koti ja työmatka. Työpaikka ja kotimatka. Aukio ja katu. Tiloja, joissa liikutaan ja tiloja, joissa vain oleskellaan.”
Elämäsi matkaa?
”Palasin Suomeen ja iski 1990-luvun lama. Arkkitehdeille ei ollut töitä. Hain ja pääsin assistentiksi TKK:n arkkitehtiosastolle. Ja siinä yhteydessä aloin aktiivisesti tehdä väitöskirjaa. Silloin näkemykseni avautui japanilaisen runon kautta: Kun lähdet, niin matka kuljettaa sinut. Et voi siis itse suunnitella matkaasi etukäteen. Se oli hienoa aikaa, kun aamulla en väitöskirjaa kirjoittaessani tiennyt, mitä päivällä luen ja mitä itse illalla kirjoitan. Matka kuljetti.”
Mottosi kaupunkisuunnitteluun?
”Kaupunkitutkija Jane Jacobs on edelleen ajankohtainen. Hänen mukaansa ’Designing a dream city is easy; rebuilding a living one takes imagination’ – eli unelmakaupungin suunnittelu on helppoa, mutta kaupungin kehittäminen uudelleen eläväksi vaatii mielikuvitusta. Kun Tapiola nousi aikoinaan tyhjältä pellolta ja metsästä, niin kokonaisuuden suunnittelu oli aika helppoa, mutta sen täydellinen uudistaminen vaatii nyt mielikuvitusta ja luovaa rohkeutta. Oodi on aikamoinen pläjäys, kuten tuleva arkkitehtuuri- ja muotoilumuseo Kumma, joka nousee aivan tähän vanhan kauppahallin viereen uudistaen Helsinkiä ja luoden helsinkiläisille uutta identiteettiä. Luovaa rohkeutta näkyy liian vähän kaupunkisuunnittelussamme. Sääntöjä olisi rikottava ja poistuttava mukavuusalueelta. Rohkeutta, rohkeutta – ja mielikuvitusta.”