TOIMINTAVUOSI 2020 ALKAA OLLA PÄÄTÖKSESSÄ

 Vuosi 2020 jää historiaan, toivottavasti historiaksi. Luotamme siihen, että vuonna 2021 käynnistyy uusi keskustarenessanssi. Suomen tulevaisuus on elinvoimaisissa keskustoissa. Siihen uskomme.

Videoclippien tuotanto on pienellä tauolla ymmärrettävästi. Tammikuussa jatketaan, jos mahdollista. Jokaisesta konsulttiyrityksestä tehdään siis oma esittelyvideo kestoltaan max 4 minuuttia. Videossa esitellään itse valitsemaanne mielenkiintoista keskustan kehittämiskohdetta. EKK:n omana huipputuotantona. Valmistautukaa jo vuorosanoihinne.

Keskustapalkintoraati 2021 on aloittanut arviointityönsä. Keskeinen kaupunkivierailu siirrettiin alkuvuoteen. Silloin uusi jatketaan. Viimeistään maaliskuussa 2021 tiedetään voittaja? Vuoden 2020 voittaja on Kouvolan kävelykatu kaikkine kehittämisvaiheineen. Aulis Tynkkynen on palkintoraadin 2021 puheenjohtajana

“KESTÄVÄ KAUPUNKI” -HANKE ON KÄYNNISTYNYT

 EKK on mukana ympäristöministeriön Kestävä kaupunki -ohjelmassa. Oman hankkeemme nimi on “Kokemuksia ja suosituksia keskustojen kestävään kehittämiseen”.

Se koostuu kolmesta osahankkeesta:

Vibra eli elinvoima Best Practises esimerkkikaupungeista. Osahankkesssa tutkitaan, miksi elinvoima on onnistuttu pysynyt vahvalla tasolla erilaisissa Suomen kaupungeissa. Elinvoima-asiantuntija Martti Wilhelms on koordinoimassa.

Tapahtumaedellytysten kehittäminen keskustoissa pääkohderyhmänä ovat keskustayhdistykset ja keskustojen tapahtumallisuuden kehittäminen.

Kotisivullamme on jo sähköinen kyselylomake, jonka vastausaika päättyy 15.1.2021.

Tuloksia pääsee jokainen keskustakehittäjä hyödyntämään omassa tapahtumatoiminnassaan.

Rucola eli ruokakaupat tulevaisuuden keskustoissa. Osahanketta koordinoi varapuheenjohtajamme Kari Luoto (PTY) yhdessä Tea Taivalkosken kanssa. Aktiivinen työstäminen alkaa tammikuun alussa.

 

JOULUA ELÄVIIN KESKUSTOIHIN JA VUOTTA 2021

EKK:n hallintosihteeri Kaija-Leena Tervala ja toiminnanjohtaja toivottavat kaikille Suomen keskustakehittäjille kaunista joulua ja upeaa vuotta 2021.

Kulunut vuosi oli poikkeuksellinen. Ponnistelemme koko väellä keskustojen tulevaisuuden hyväksi. Yhdessä olemme aina enemmän. Ja paljon enemmän taas vuonna 2021!

Kiitämme vuodesta 2020 puheenjohtajaamme Pekka Vähäkangasta, varapuheenjohtajistoa: Harri Hiltunen, Samuli Kansa ja Kari Luoto.

Vuoden 2020 koko hallitustamme asiantuntijoineen ja jo uuttakin hallitusta. Sekä pirteää valmisteluvaliokuntaa puheenjohtajineen: Tuula Loikkanen ja Tero Lassila.

Muistetaan turvavälit ja suojaudutaan hyvin. Pakkaseltakin, jos tulee.

Pokko Lemminkäinen, tj. / EKK ry, puh. 040 555 346 / pokko.lemminkainen@kaupunkikeskustat.fi  twitter: @PLemminkainen