KESKUSTATEKOKILPAILU SULKEUTUU TÄNÄÄN 31.8.2021
Keskustekokilpailun 2021 ehdotusten sisäänjättö on elokuun viimeinen päivä. Kilpailuohjelma www.kaupunkikeskustat.fi
Ehdotuksista toivotaan löytyvän esiin uusia älykkäitä keskustatekoja – niin pienemmistä kuin suuremmista keskustoista – ja näin parhaita virkeitä käytäntöjä (Best Practises) innostamaan kaikkia Suomen keskustakehittäjiä.
EKK:n valmisteluvaliokunta 2021 valitsee voittajan/voittajat valmisteluvaliokunnan puheenjohtaja Tero Lassilan johdolla.
ILMOITTAUDU 29.9 TIKKURILAN KÄVELYKONFERENSSIN NYT
Keskustakehittämisen vuoden 2021 päätapahtuma on Urbaani Tikkurila – maailman ensimmäinen kävelykonferenssi? Tutustumme kävellen ja turvallisesti ryhmissä yhteensä noin 15 esimerkilliseen keskustan uudistamiskohteeseen. Aluksi kokoonnumme kello 12 kaupungintalon edustalle, josta jatkamme kävellen kohde-esittelyihin: Kirkkokortteli, Kirjastopuisto, Dixi, asemasilta, kävelykatu, Tikkurilan tori, urbaanit asuntokohteet, Vernissa, Silkki, urbaani päiväkoti, Vantaan ratikka…
Osanottajien kannattaa varautua hyvillä kävelykengillä (kävelymatkaa yhteensä noin 2 kilometriä) sekä päivän sääennusteen mukaan tarvittaessa jopa sateenvarjolla.
Iltapäiväkahvit ryhmittäin Vernissassa. Lopuksi iltajuhla Silkissä tarjoiluineen päättyy kello 18.
Mukaan mahtuu (vain) 60 ensimmäiseksi ilmoittautunutta.
Osanottomaksu 60 euroa / henkilö (ei-jäsenet 100 euroa).
Sähköiset ilmoittautumiset kotisivujemme kautta kts. www.kaupunkikeskustat.fi
Ilmoittaudu nyt. Paikkoja yhteensä vain 60 ensimmäiseksi ilmoittautuneelle.
EKK:n hallituksen jäsen ja tutkimusvastaava Mikko Heikkilä ihmettelee yhdessä Aulis Tynkkysen, Sirkka Sortin ja Marja Kukkosen kanssa Pariisin kaupunkipyöriä. EKK:n hallituksessa keskusteltiin aiheesta 26.8. ja kuultiin Minna Seppäseltä, että kaupunkipyörien käyttö on nyt ollut odotettua varovaisempaa. Vuokrattavat sähköpotkulaudat näyttävät olleen yllättävän suosittuja.
SYKSYN PÄIVÄMÄÄRIÄ
31.8. keskustaTEKOkilpailun viimeinen sisäänjättöpäivä
1.9. alkaa ilmoittautuminen Urbaani Tikkurila -konferenssiin www.kaupunkikeskustat.fi
9.9. Tampereella tj.- tapaaminen mm. ratikka-ajeluineen kutsujana Riikka Töytäri
15.9. valmisteluvaliokunta etänä mm. arvioi keskustaTEKOkilpailun ehdokkaita
23.9. EKK hallitus nro 5 etänä
29.9. Tikkurilan KONFERENSSI, joka keskustakehittämisen päätapahtuma 2021
Pokko Lemminkäinen, tj. / EKK ry, puh. 040 555 346 / pokko.lemminkainen@kaupunkikeskustat.fi, twitter @PLemminkainen