No onkos tullut kesä nyt talven keskelle? EKK:n hallitus lounasti puheenjohtaja Pekka Vähäkankaan johdolla konferenssin yhteydessä elokuun lopussa kesäisessä Porissa. Ensi elokuussa taas uudestaan hallituksen lounas Tikkurilassa 26.8.?

 

EKK:N HALLITUS KOKOONTUU 2020

Hallituksen kokoustorstait kevätkaudella 6.2., 5.3., 4.6.  ja syyskaudella 26.8.(Tikkurila lounasvaraus), 24.9., 5.11., (26.11. varaus) kello 10.30.

Syysvuosikokouksen valitsemat hallituksen jäsenet saavat kokouskutsun ja tarkan kokouspaikan Helsingin keskustassa aina 2 viikkoa ennen kokousta. Myös hallituksen varajäsenillä on osanotto-oikeus ja puheoikeus jokaiseen hallituksen kokoukseen.

Hallituksen päätösvaltaan riittää, että joku yhteensä neljästä puheenjohtajasta on paikalla ja kolmasosa hallituksen jäsenistä eli vähintään seitsemän hallituksen varsinaista jäsentä tai henkilökohtainen varajäsenensä.

Yhdistyksen kevätvuosikokous pidetään Tampereella 23.4.2020 Tutkimus- ja kehittämistorstain yhteydessä.

Syysvuosikokous on Helsingissä Kuntatalolla 26.11.2020.

Valmisteluvaliokunta (hallituksen 6.2.2020 nimeämä) kokoontuu vähintään kaksi kertaa kevätkaudella ja kaksi kertaa syyskaudella.

Valmisteluvaliokunnan kainalossa toimii yhdistyksen tutkimus- ja kehittämisryhmä, joka valmistelee ko. asioita esiteltäväksi jokaisen hallituksen alkuun.

Johtava valtakunnallinen kaupunkitutkija Timo Aron näkökulmia erilaisista ”voimista”. Onko kaupunkikeskusta jokaisessa kaupungissa kaupungin ylivoimatekijä?

STRATEGIAN PÄIVITTÄMINEN SEURAAVALLLE VIISIVUOTISKAUDELLE

Strategia 2020 on päättymässä, uusi luodaan kestämään vuoteen 2025. Sen keskeisenä kohtana on ollut keskustojen kehityskuva eli joka vuosi toteutettava elinvoimalaskenta, jonka valtakunnalliset tulokset julkaistaan aina toukokuun lopussa (22.5.2020 Vaasassa).

Tavoitteena on luoda yksinkertainen ja toimiva kehittämistyökalu EKK:lle seuraavalle viisivuotiskaudelle. Maaliskuun 5.3. hallitus päättää miten strategiatyö toteutetaan.

Lahti City ry:n tj. Pipsa Wirtanen toivottaa Suomen toiminnanjohtajat tervetulleeksi Lahteen 13.2.!

TOIMINNANJOHTAJATORSTAI LAHDESSA 13.2.

Valtakunnallinen toiminnanjohtajatorstai järjestetään 13.2. Lahdessa aikaikkunassa kello 10-15. Tarkempaa tietoa on tulossa seuraavassa kuukausitiedotteessa.

Yhdessä kuullaan uusista paikallisista onnistumisista (ehkä yksi epäonnistuminenkin?) noin 5-10 minuuttia keskustayhdistystä kohden sekä muita ajankohtaisia esim. koulutuksellisia asioita. Aiheena on uusi Vuoden 2020 keskustateko -palkinto, jota jokainen paikallinen kaupunkikeskustayhdistys voi hakea viimeistään 12.12.2020.

Toiminnanjohtajatorstaiden keskeinen perustehtävä on tukea ja auttaa uusia toiminnanjohtajia, aktivoida alueellisia (South/East/West) kokoontumisia sekä kuulla aina uusista onnistumisista ”Best Practises”.

EKK:n palkintoraadin puheenjohtaja Matti Mare on ollut mukana jo vuodesta 1999. Vuosi sitten hän luovutti juhlallisesti keskustapalkinnon Tikkurila/Vantaalle yhdessä palkintoraadin kanssa.

KESKUSTAPALKINTO 2020

Keskustapalkinnon voittaja julkistetaan voittaneella paikkakunnalla viimeistään maaliskuussa. Elokuussa käynnistetty kilpailu ratkaistaan alkuvuonna. Palkintoraati valitsee voittajan ehdokkaista huolellisesti punnituin perusteluin omia jo vuodesta 1999 kehittämiään palkitsemisohjeitaan noudattaen.

Vuosikonferenssin yhteydessä Tikkurilassa 26.8.2020 avataan vuoden 2021 uusi keskustapalkintokilpailu. Hakuaika päättyy 30.10.2020. Palkintoraati 2021 seuloo finalistit mm. tutustumalla paikan päällä keskustojen kehittämishankkeisiin.

Pokko Lemminkäinen, tj. / EKK ry, puh. 040 555 3462