
Alen pilvilinnoja
EKK:n keskustapalkintoraadin puheenjohtaja (vuodesta 2020) Aulis ”Ale” Tynkkynen kirjoitti ylioppilaaksi Parikkalan lukiosta, opiskeli arkkitehdiksi Tampereella ja väitteli tekniikan tohtoriksi TKK:ssa. Työurallaan toimi kaavoitusarkkitehtina Iisalmessa, Loviisassa teknisen viraston päällikönä sekä ympäristöministeriössä rakennusneuvoksena. Viihtyy puutalossaan Loviisassa. Alen pilvilinnoja Blogisti Pilvi Linna haastatteli alkutalven lumisessa Loviisassa arkkitehti SAFA Aulis Tynkkystä. ”Olen EKK:n tutkimus-

Så här jobbar vi i Mariehamn
Blogisti Pilvi Linna haastatteli cityledare Dan Fernaa Maarianhaminan keskustan kehittämisestä. ”Olen syntynyt vuonna 1966 Ruotsin Västeråsissa ja varttunut Skultunassa. Opiskelin markkinointia Västeråsin korkeakoulussa. Mediatalo Aftonbladetin palveluksessa olin vuodet 1999-2017 sekä heti sen jälkeen Tukholman messujen markkinointijohtajana. Ahvenanmaalle muutin vuonna 2018 vaimoni mukana. Hän sai täältä uuden työpaikan. Aluksi matkustelin kaksi

Vitivalkoparran keskustat
Blogisti Pilvi Linna haastatteli Joulupukkia juuri ennen kotimatkaansa Korvatunturille. ”Ikä painaa yhdessä muorin kanssa. Maailmaan tulkoon jo pysyvä rauha. Että sotiminen jo loppuisi. Jouluna kokoonnutaan rauhassa yhteen. Koskee valtioitakin. Joulurauhakin koko Eurooppaan julistetaan Suomen joulukaupunki Turusta”. Joulun kaupallisuus? ”Jo itämaan tietäjätkin toivat tullessaan lahjoja. Toisaalta se lahja voi olla aineeton.

Härkin ja tulevaisuuden kauppa
Blogisti Pilvi Linna haastatteli neuvottelevaa virkamiestä Natalia Härkiniä Helsingin keskustan ytimessä. ”Kaupan toimiala on Suomessa merkittävä toimija yhteiskunnassa ja elinkeinoelämän kentässä. Toimiala työllistää, luo kilpailukykyä, hyvinvointia sekä alueellista ja paikallista elinvoimaa sekä tarjoaa tuotteita ja palveluja asiakkaille. Kaupan ala muodostaa merkittävän osan Suomen yritysrakenteesta ja sillä on tärkeä vaikutus kansantalouteen

Mäenpää urbina ja agrina
Helsinkiläinen kaupunkisosiologian dosentti VTT Pasi Mäenpää työskentelee osan työviikostaan Kymentaan Kurtossa. Kesällä saattaa pistäytyä Iitin kirkonkylän jäätelökioskilla – jo 15 vuoden ajan. Mäenpää urbina ja agrina Blogisti Pilvi Linna haastatteli Turussa kaupunkitutkimuksen päivillä kaupunkisosiologi Pasi Mäenpäätä. ”Kirjoitin ylioppilaaksi Vuosaaren lukiosta ja opiskelin Helsingin yliopistossa. Kotini on Ruoholahdessa, mutta osan työviikkoa

Ilonen taiteilijaprofessori
Helsinkiläinen taiteilijaprofessori Juha ilonen on arkkitehti. Asuu urbaanisti, ei tarvitse arjessaan autoa. Ilonen kävi juuri Pariisin keväässä, edellisestä kerrasta ehti kulua jo 20 vuotta. Ilonen taiteilijaprofessori Blogisti Pilvi Linna haastatteli Pietarsaaressa taiteilijaprofessori Juha Ilosta kaupunkikehittämisestä. ”Olen syventynyt Olohuone-projektini kautta 31 kaupunkitilaan Helsingissä. Niitä voisi kohentaa pienillä asioilla. Etsin kaupungista potentiaalisia